26.4.17

Joulukuu 1991

Joulun alla täytän viisitoista vuotta, ja saan luvan kanssa lähteä mopolla pihasta niin kauas kuin vain löpöä tankissa riittää. Ja kertyyhän sitä matkaa väkisinkin kun tällaisessa pikkukylässä asuu: melkein minne vaan kun lähtee, niin ison tien vartta pellonpielessä huomaa ajavansa ja rekat kiitää satasta ohi metrin päästä. Voi myös olla, että vuodenajasta johtuen en ihan heti ikävuodet saavutettuani tätä vapautta niin hirveästi harrasta... Päiväkirjaani kirjoittelen jouluaatonaattona pitkästä aikaa pientä selontekoa: kuusi on koristeltu, kinkku paistettu, vettä sataa kaatamalla. Ysiluokan syyslukukauden todistuksen keskiarvo on 7,6 - ei huono ollenkaan ottaen huomioon nollaluokkaa olevan kiinnostukseni koulunkäyntiin. Olisipa vain tarjolla ollut vaikkapa jonkinlaista oppilaanohjausta tulevaisuutta ajatellen...

Mutta hetkinen, olihan meillä. Yläasteellamme oli tosiaan kaikkina kolmena vuotena oppilaanohjaaja, opo vaan tuttavallisesti, joka vuonna eri. Oma toimistonsakin opolla oli yhdellä koulun monista käytävistä, mutta sepä ei kovin tutuksi vuosien aikana käynyt. Seiskaluokan aikana opo oli koululla ilmeisesti vuosia jo töissä ollut Tuija. Häntä näki vuoden aikana kerran: hän kävi luokassa esittäytymässä ja luokanvalvoja sanoi että tämä on sitten opo. Se oli siinä. Muistan että Tuijasta jäi mieleen hyvin vahvana se vaikutelma, että vähintään toinen jalka on jo paremman duunin puolella jossain hyvin kaukana sieltä, ja häippäsihän hän tosiaan sen vuoden jälkeen.

Tilalleen saateen Tuula. Muistikuvat hänestä ovat elävämpiä ja oudompia, mutta niitä sentään jonkin verran on: Tuula piti meille kerran viikossa tunnin, jolla ei muistaakseni tapahtunut mitään oppilaanohjaukseen viittaavaakaan, vaan se oli yleistä löpinää milloin mistäkin. Tuula ei ollut opettajatyyppiä. Hän ei tullut toimeen oppilaiden kanssa, eikä, mikä vuoden aikana tuli huomatuksi, oikein opettajienkaan. Hän oli räiskyvä, äänekäs ihminen, jostain paljon suuremmalta paikkakunnalta tietenkin lähtöisin. Muistan yhden päivän, jona meidän luokkamme oli ennen tuntia päättänyt pitää mykkäkoulua koko kolmevarttisen ajan - kukapa enää muistaa syytä miksi, olimme jostain hänen sanomastaan kai närkästyneet. Niinpä sitten oltiin ja istuttiin hiljaa. Kukaan ei viitannut, kukaan ei supissut, Tuula piti yksinpuheluaan vartin verran kunnes tajusi mitä teemme ja oli sitten hänkin lopputunnin hiljaa. Semmoista oli oppilaanohjaus kasiluokalla.

Ei ole yllätys että Tuula viihtyi koululla vain vuoden. Hänen tilalleen opoksi yleni meidän edellisvuotinen mainio historianopettajamme Timo, tosin häntä ei sitten näkynyt senkään vertaa kuin kahta edellistä. Yhtä ainutta kertaa en tämän opon kanssa vuoden aikana jutellut mistään, hän ei vieraillut luokissa, hän oli etäinen entiteetti omassa toimistossaan. Toisinaan Timoa sentään näki vielä käytävillä: edellisvuoden ajan napakoihin liituraitapukuihin sonnustaunut mies käytti opona ollessaan farkkuja ja sokaisevan räikeitä havaiji-kuosisia kauluspaitoja. Niin että ihan rento homma se opon virka taisi olla

Ei kommentteja: