2.9.17

Syyskuu 1992

Lukiossa meidät on jaettu kahdeksi luokaksi: on pieni ja kotoisa pitkän matikan lukijat, ja sitten olemme me lyhytmatikat, kolmikymmenpäinen lauma eri asioista ja aineista eri tasoisesti kiinnostuneita. Luokaton lukio vasta siintää tulevaisuudessa, joten suurimman osan ajasta olemme nimenomaan tällä porukalla - jotkut kielet taisivat olla valinnaisia, ja sellainen hatara muistikuva että myös nyt uutena aineena mukaan tullut psykologia olisi ollut. Odotin sitä innolla - paljastui piinaavan pitkästyttäväksi johtuen lähinnä kuivasta 70-luvulta periytyvästä oppikirjasta ja kuivasta 70-luvulta periytyvästä opettajasta. Filosofiaa ei meillä ollenkaan ollut. Kuvaamataitoa kyllä, mikä sitten käynnistikin isoja asioita näiden lukiovuosien aikana, mistä lisää myöhemmin. Piirtäminen on viime aikoina muutenkin vienyt mukanaan; vaikka olen aina piirtänyt, teen sitä nyt enemmän kuin koskaan. Piirrän kaikkialle: kotona sanomalehden marginaalit ovat täynnä sarjakuvahahmoja, oppikirjat ovat niin täynnä kuvia että teksti peittyy - niin juuri, ne pirun kalliilla lukion vieressä sijaitsevasta kirjakaupasta juuri äskettäin ostetut lukion kirjat. Lama ei ole vielä iskenyt: viidentuhannen asukkaan kunnassa on tuossa vaiheessa edelleen kaksi kirjakauppaa. On kaksi uimahalliakin kyllä, mutta toisin kuin kirjakaupat, ne ovat siellä kuntaliitosten jälkeenkin edelleen.

Mutta jos tuosta jättikokoisesta luokkakoosta on jokin hyvä seuraus, niin se että lukion käytävässä on tasan yksi meille tarpeeksi suuri luokka: se jonka takaseinällä on myös lukion pieni kirjastokokoelma. Parkkeeraan itseni suurimmaksi osaksi kolmea lukiovuotta takapulpettiin, jossa kirjahyllyn National Geographicit ja muut ovat näppärästi käden ulottuvilla. Ja onhan se takarivi niin kaukana opettajastakin, että todennäköisesti osaltaan mahdollisti viime jaksossa mainitun ristinollan. (tosin nyt on hämärä muistikuva että olisimme siirtyneet tuohon luokkaan vasta lukion kakkosella... no vuosi sinne tai tänne)

Luokanvalvojamme on ruotsinopettaja Arvi, joka ei pidä siitä omaa surrealistista (vai pitäisikö vain suoraan sanoa "vajaaälyistä"?) huumoriaan heittävästä poikajoukosta, joka sinne luokan takanurkkaan on pesiytynyt. Arvi ei pidä mistään älyvapaasta. Hän on vanhan ajan kansankynttilä, joka toivoisi opiskelun otettavan vakavasti. Lukion käynti on vielä hänen opettajanuransa alkuvuosina ollut merkittävä tulevaisuuteen tähtäävä asia, mutta kamoon Arvi: on 90-luku. Olemme eksyneitä kasinotalouden kasvatteja, jotka ovat kaikkiin vaihtoehtoisinsa turtuneet, lukio on lamaan syöksyvässä maassa meille turvapaikka. Pitäähän siellä töitä tehdä, mutta toisaalta se myös viivästyttää väistämättömän kohtaamista.

Lukion kolmosella Arvi kerran aloittaa ruotsintunnin pitäen puheen "eräiden opiskelijoiden" vakavasta asenneongelmasta ruotsia kohtaan, mikä näkyy siinä että englannin ja ruotsin arvosanoissa on todistuksessa neljän numeron ero. Voi olla että hän tämän sanoessaan suoraan minuun katsookin, ehkä ei. Minulle tuo joka tapauksessa on kohdistettu, koska näin numeroni tosiaan tuossa vaiheessa menevät. Tiedostan toki asenneongelman jo tuolloin, mutta annan asian olla. Jos ei muuten niin Arvin kiusaksi.

Ei kommentteja: