Marraskuu 1992

Syksyn edetessä alkaa vaivata pari asiaa, joille näyttäisi olevan selkeä yhteinen ratkaisu. Ensinnäkin olen alkanut tosissani viehättyä isommista tietokoneista. Käyn kylässä Jussin luona, jolla on viimeisen päälle päheä PC-laitteisto äänikortteineen ja viimeisimpine peleineen, eikä yhtään helpota asiaa, että koulussakin uudennihkeitä Windows-koneita käytetään milloin missäkin yhteydessä. Voi jumaliste miten ankealta tuntuu joystickit, lerput ja muu kun on saanut hiirellä klikkailla Windows-valikosta auki ohjelmia moniajoon. Tämän ohella olen kirjoitellut; voi olla että on osittain lukion innostavan äikänopen Merjan aikaansaannosta että olen alkanut ainekirjoitukseen panostaa tosissani, ja kiinnostaahan aihe kotonakin. Naputtelen kirjoituskoneella jotain novellintynkiä, mutta sen verran tajuan sentään, että tietokoneella tätä hommaa pitäisi tehdä. Vaan eihän kuusnelosesta sellaiseen ole. Aloitan vanhempieni hitaan pehmittämisen asian tiimoilta. Lupaan pyhästi että ei pelikoneeksi tietenkään, eikä lupaus nyt ihan täyttä puutaheinää ole koska se kirjoittaminen oikeasti houkuttaa - mutta kyllähän ne Jussin esittelemät pelit kovasti kutkuttaisivat kotikäytössäkin. Dune II on aivan erityisesti sellainen, johon haluaisin paneutua, sen verran vaikuttavalta peli Jussin luona näyttää.

Olisi kiinnostava tietää minkä verran ja mitä tuohon aikaan luen, mutta tämän suhteen data on vähän vaillinaista. Stephen Kingit varmaan vetäisen kirjastosta tuoreeltaan sitä mukaa kuin niitä ilmestyy, ja 90-luvun puolella King-käännösten määrä kääntyikin jyrkkään kasvuun - muutaman vuoden ajan miekkosen fanikuntaa hemmoteltiin kun koko tuotanto tuli Suomeksi lyhyessä ajassa, useita julkaisuja vuodessa, ja olin juuri sopivassa iässä. Muun populaarikulttuurin kulutuskin on vähän kysymysmerkki. Marvel-sarjakuvia vielä lueskelin, mutta kiinnostus oli päättymässä. Kerran kuukaudessa postilaatikkoon kolahtavat lehdet vielä luin läpi, mutta muistan että ainoastaan Ryhmä-X jaksoi enää oikeasti kiinnostaa - ja siinäkin oltiin lähestymässä Chris Claremontin käsikirjoituskauden loppua, mikä merkitsi sitten seuraavana vuonna tapahtuessaan myös oman suhteeni nopeaa päättymistä kyseiseen lehteen, ja sitä myötä käytännössä aktiivisen Marvel-seuraamisenkin loppumista. Televisiosta en tiedä muuta kuin että keväällä -92 katsoin ja pääosin nauhoitinkin Lapinlahden Lintujen kolmannen sketsisarjan Kuudesti laukeava, joka pikkuhiljaa saatteli minua myös populaarimusiikin maailmaan siten, että äänitin sarjan musiikkiosuuksia kasetille, jota sitten huoneessani kuuntelin. Muita kasetteja ei enää ollut, kun ne Joonaksen nauhoittamat italodiscot muutaman vuoden takaa olivat jo taakse jääneet. En tosiaan teininä ollut mikään suuri musiikinkuuntelija, kuten on ehkä huomattavissa.